perjantai 28. kesäkuuta 2013

105. Entä jos haluaa tehdä kaiken?

Taas on muutaman viime päivän aikana noussut pintaan mietteitä siitä, mitä oikeasti haluaa tältä harrastukselta. Mikä on tärkeintä, mitä tavoitteita asetetaan ja miten niihin päästään?

Onko se ykkösjuttu kasvatus, tehdä varsoja vähän isommalla volyymillä, pitää tammat siitoksessa? Tietenkään laadusta tinkimättä. Nyt olisi kaksi erittäin hienoa ja hyvillä ratsastusominaisuuksilla varustettua oria kotipihassa. Tammatkin on jo jotain suorittaneet ja ne on todettu hyviksi ja kapasiteetikkaiksi ratsuiksi. Kaikki tosin keskeneräisiä vielä, mutta onko sillä sitten niin väliä varsoja tehdessä. Tammat ovat varsojen tekoa varten ja oriit sekä ruunat hoitaa kilpailut ja sitä kautta rodun pr:ää.

Vai haluaisinko itse edetä (kilpa)ratsastajana? Valmentautua ja kilpailla useammalla ponilla tavoitteellisesti. Satsata laadukkaaseen valmennukseen, tähdätä kansalliselle tasolle ja reissata ympäriinsä ponien kanssa kisoja kiertäen. Ehkä jopa hankkisin hevosen, pistäisin varsat ja vanhukset pois, varsottaisin vain silloin tällöin, esim. sairasloman aikana.

Entäs nuorten koulutus? Rakentaisi varsoja noin 3-4-vuotiaiksi ja sitten myyntiin peruskoulutettuina. Ponista riippumatta, ei jättäisi kaikkia kivoja kotiin. Kisaisi niitä seura- ja harjoituskisoja, jotta nuoriso tottuu vieraisiin paikkoihin. Pitäisi tallissa enemmän tilaa myös vieraille ratsutettaville eikä haalisi omia joka nurkkaan. Keskittyisi koulutukseeen ja käsittelyyn.

Sydäntä lähellä olisi myös rodun vieminen ihan oikeille kilparadoille. Tekisi nuoret vähän pidemmälle valmiiksi ja joko myisi ne suoraan kilparatsastajille tai antaisi ylläpitoon valmentautuvaan ja kilpailevaan kotiin. Kuski vaihtuisi aina edellisen ponivuosien loppuessa.

Suomessa pelkkä näyttelyharrastus ei kovin pitkälle kanna, mutta olisihan se kiva käydä kaikki pienet ja isot näyttelyt kahlaamassa muita kissanristiäisiä unohtamatta.

Mutta entä jos haluaa tehdä tämän kaiken? Haluan varsottaa, mielummin useamman tamman vuosittain. Haluan itse kilpailla ja treenata puolitosissani koulua, esteitä ja kenttää. Haluan kouluttaa ponini ihan itse alusta lähtien. Haluaisin myös nähdä omat ponini ja kasvattini kansallisissa poniluokissa kilpailemassa ja tietenkin kiertää näyttelyissäkin. Ilman lottovoittoa tämä ei taida olla mahdollista. Pitäisi siis valita. Vaikeaa...Joka päivä olen erimieltä. Tänään olen päättänyt etsiä poneilleni poniratsastajat oman treenaamisen kustannuksella. Eilen päätiin varsottaa tammoja ja viime viikolla olin panostamassa omaan kilpailemiseen.

Viime aikoina on ollut paljon keskustelua, miksi connemaroja ei näy maamme kilpaponien kärjessä yhtä paljon kuin esimerkiksi New Foresteja. Se mitä olen itse pohtinut, liittyy vahvasti rotumme parissa harrastaviin ihmisiin, suurin osa Ponitätejä. Se oma connemara on niin kiva ja mukava, että siitä ei haluta luopua. Connemara soveltuu kokonsa ja rakenteensa puolesta useinmiten erittäin hyvin myös aikuisille. Sillä harrastetaan itse. Varsinkin varsat myydään usein tädeille, joilla ei ole sen kummenpia tavoitteita kilparatojen suhteen. Muutenhan he olisivat hankkineet hevosen. Varsa halutaan tehdä alusta asti itse, oma harrastuskaveri ja perheenjäsen. Ei poniratsastajalle hankita varsaa kasvamaan. Poni-ikä on helposti ohi ennen kuin poni on valmis. Eikä sitä valmista ponia enää kukaan halua myydä ;)

On niin hankalaa, kun haaveet ja tavoitteet eivät tunnu kohtaavan näitä elämä reaaliteettejä missään kohtaa. Mulla loppuu tilat ja rahat ennen kuin homma voisi toimia. Voi olla, että parisuhdekin olisi entinen...Jotain päätöksiä pitäisi tehdä ennen kuin ollaan umpikujassa ja ihan pulassa näiden ponien kanssa. Määrää ei voi lisätä, jos ei toisesta päästä vähennä. Varsat ei mene kaupaksi, joten vanhempia pitäisi "hukata". Jos myyn/annan vanhemmat ylläpitoon, niin milläs mä sitten itse treenaan? Olishan tietty noita ratsutettavia, mutta ne ovat käytössä max. sen yhden kauden ja juuri kun voisi alkaa edetä, niin poni palautuu kotiinsa.

Tänään pohdin, että Jos koittaisin saada Sissin, Tarmon ja Rosen joillekin poniratsastajille ns. kakkosratsuiksi ja keskittyisin itse nuorempiin. Mutta entä jos homma toimii hyvin, milloin voisin sitten varsottaa Sissiä ja Rosea tai käyttää Tarmoa jalostukseen? Vaikeinta olisi löytää sopivat kuskit, varsinkaan, kun varaa ei ole mitään isoja summia laittaa ponin elämiseen muualla ja tuskin kukaan jo osaava ponikuski haluaa ihan ilmaiseksi toisen ponia viedä eteenpäin ja raahata mukana kisoissa. Mun suurimpia unelmia on kyllä nähdä omia kasvatteja estepuolella kansallisella tasolla pärjäämässä. Tosin meidän ensimmäinen kasvatti on vasta kahdeksan ja suurin osa on noita ihan pieniä. Muutaman vuoden päästä toivottavasti niitä alkaisi radoilla näkyä, mutta sitä ennen työtä on kovasti jäljellä. Kärsivällisyys ei myöskään kuulu mun parhaisiin puoliin...Mutta palataan asiaan ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti