maanantai 1. heinäkuuta 2013

107. Salo Horse Show

Tämän vuoden Salo Horse Show on onnistuneesti takana. Kyllä oli hieno kisa jälleen kerran, vaikka parhaat palat jäikin omalta osalta väliin. Koko kilpailu kesi neljä päivää, neljä päivää aamusta iltaan esteratsastusta, hienoja hevosia ja hyvää seuraa. Vähän tuli myös kierreltyä myyntikojuja, mutta aika hyvin vältyin houkutuksilta ;)

Kisat alkoivat torstaina alueluokilla (90-130cm). Olin ilmoittautunut Sissin kanssa 90 ja 100 cm luokkiin. Jälkkärinä vielä, kun tilipäivä oli vasta ilmoittautumisajan jälkeen. Poni oli pesty ja varusteet kuurattu edellisenä iltana. Aamulla herätys 5.30, hevosten ruokinta ja auton pakkaus. Sitten aloin harjata Sissiä. Ja eikös sillä ollut toinen kinner turvoksissa...Tai kintereen etupuoli. Poni ei aristanut sitä, mutta turvotus oli selvä ja jalka oli lämmin siitä kohtaa. Otin ponin hetkeksi liinaan ja juoksutin kentällä muutaman kierroksen kumpaankin suuntaan. Ei onneksi ontunut, mut en sitten uskaltanut kuitenkaan lähteä hyppäämään. Oliskohan joku ötökkä pistänyt tms. Kyllä otti päähän! Päätin sitten lähteä kisoihin vain yleisöksi, kun kerran olin jo hereillä ja ponitkin hoidettuna.

Paikalla aloitin auttelemalla Sannaa Hevoskulman pystytyksessä. Oli kyllä varsin paha homma, kun joutui hypistelemään kaikkia ihania varusteita... Eka luokka meni siinä ohi, mutta oman osallistumisen peruuntuminen olisi kyllä harmittanut vielä enemmän, kun olisi ratoja seurannut. Metriä katselin samalla, kun juorusin tuttujen kanssa. Välissä kotiin ruokkimaan ponit ja takaisin kisojen pariin vielä muutamaksi tunniksi. Sitä jää ihan koukkuun kisojen katseluun eikä kotiin malttaisi lähteä lainkaan. Pakko oli kuitenkin lähteä viiden kieppeillä hoitamaan hommat kotona, vaikka kisat olisikin jatkuneet vielä muutaman tunnin.

Perjantaiksi oltiin lupauduttu Pepin kanssa ratahenkilökunnaksi. Päivä alkoi taas klo 8. Väkeä oli sen verran paljon, että voitiin hoitaa puomien nostelua vuoroissa, niin että välillä sai istuskella katsomossakin. Aurinkoa olisi kyllä kaivattu. Torstaina, kun istuttiin katsomossa hiki päässä, niin perjantai meni umpijäässä radalla. Oli vähän vaikea pitää kiinni yhtenevistä vaatteista radalla, kun t-paidassa ei vaan pärjännyt, ei edes pitkähihainen t-paita siellä alla...Päivä oli kuitenkin pakko lopettaa jo puolille päivin, kun kotona hommat odotti ja illaksi piti ajaa vielä PONY-kokoukseen Vermoon. Illalla oli kyllä aika hyydyksissä, kun Vermon reissun jälkeen oli vielä kaksi ponia ratsastettavana. Kahdelta edelliseltä yöltä unta oli takana vain viisin tuntia/yö, mikä kruunasi kyllä väsymyksen. Onneksi lauantain koulukisojen startit oli vasta yhden jälkeen. Ehti hoitaa kakki siihen liittyvät hommat aamulla.

Sissin kävelytin maastossa torstai-illalla. Poni liikkui normaalisti ja turvotuskin vähän laski. Kylmäsin sen vielä. Perjantaina menin kevyesti kentällä, keventelyä ja vähän laukkatyöskentelyä. Ihan normaalisti se liikkui ja taas turvotus laski vähän. Kylmäys ja laitumelle yöksi. Koulukisoihin päätettiin lähteä. Lauantai kului siis siellä. Illalla oli tarkoitus lähteä katsomaan vielä Salo Horse Shown parasta ohjelmanumeroa Six Bar -korkeushyppykisaa. Se jäi kuitenkin väliin, kun juuri samaan aikaan piti olla kotona vastaanottamassa Tarmon ensimmäistä tamma-asiakasta.
Yleisöä sunnuntaina
Sunnuntaille oltiin taas Pepin kanssa lupauduttu Horse Showhun töihin. Kisapäivä alkoi onneksi vasta yhdeksältä ja lämpöä riitti taas aamusta alkaen. Yhden luokan olin liputtajana ja yhdessä luokassa nostelin puomeja. Eniten hommaa on luokkien välissä radan rakennuksessa. Vesihauta aiheutti päänvaivaa ja valtavasti homma. Lähes tunti askarreltiin sen kanssa ja vähän laitettavaa jäi seuraavaankin taukoon...Sunnuntain viimeisen luokan sain istua katsomossa ja ehdin muutaman kuvankin napsia.


Tapiola GP:n voittaja Rosa Ruutsalo ja Whisper
Kyllä oli hienoa seurata taitavaa ratsastusta ihan vierestä! Treeni-into sen kun kasvaa. Tai lähinnä haaveilen, että vielä joku päivä meidän ponit kilpailisi tällaisilla radoilla. Perjantaina 120 cm luokassa oli mukana connemara Elton IV (kaksi pudotusta) ja ratsuponi Adalmina´s Secrect, joka lopulta voitti koko luokan. Nuorten hevosten luokat oli mielenkiintoisinta antia pääluokkien ohella. Viikonlopun jäljiltä oli kyllä ihan puhki, mutta kivaa oli.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti