maanantai 22. heinäkuuta 2013

116. Paniikki iskee...

Breeders-paniikki. Kisoihin on aikaa enää vajaa kolme viikkoa ja kaikki tuntuu olevan vaiheessa. Minni on epätasainen edestä, Netta tahmea ja Glow pelkää vieraita paikkoja. Rosen kanssa olen hypännyt yhden kerran koko kesänä...Vielä ehtii vähän treenata, mutta riittääkö se? Toisaalta eikös fiilis ole aina sama. Aika loppuu eikä olla tehtävien tasalla. Ja silti homma on sujunut ihan kivasti. Onneksi poneista kaksi on omia. Niiden kanssa voi sitten mokata ihan vapaasti. Ei voi syyttää kuin itseään. Tai no näiden kaikkien neljän kohdalla syy on kyllä hyvin pitkälti oman kypärän alla. Kaikki neljä ponia on rakennettu itse, enemmän tai vähemmän. Mitään "oikeita" ammattilaisia ei ole käytetty kuin valmentajina. Toivottavasti kaikki ponit suorittaisivat omalla tasollaan ja ratoihin saisi olla tyytyväinen. Sijoituksillakaan ei ole niin väliä, kunhan ponit olisivat tehtäviensä tasalla ja esiintyisivät edukseen.

Tällä viikolla on kahdet koulukisaharjoitukset, joihin menen Minnin ja Glown kanssa. Valmennuksiakin on vielä muutamat tiedossa. Nyt siis vaan ahkeraa treeniä tämä loppurutistus. Tosin näiden nuorten kohdalla ei voi jättää maastoilua pois kuvioista, vaan lepopäivät ja mieltä virkistävät maastolenkit kuuluvat yhä ohjelmaan. Glow kaipaa vielä erityisesti treeniä vieraissa paikoissa. Kisapaikalle mennään jo perjantaina niin, että ehditään vähän ratsastaa ja näyttää poneille ympäristöä. Jos se ei sitten olisi niin pelottava.

Treenin lisäksi pitäisi miettiä kaikki tarvittavat hankinnat, rehut, varusteet ym. Kolme päivää reissussa neljän ponin kanssa tarkoittaa PALJON kamaa... Ilmoittautumiset, karsinat ja meidän oma majoitus on hoidettu. Sitten tietysti kalkkiviivoilla on ohjelmassa ponien ja varusteiden kuuraus. Kouluohjelmatkin pitäisi opetella. Kaksi ihan uutta rataa, luojan kiitos kaikki kouluun osallistuvat menee samoja ratoja.

Eikä edes riitä, että nyt keskittyy breederseihin. Välissä on vaikka mitä ohjelmaa, mm. sellainen pieni ponitapahtuma kuin Poninäyttely...Meiltä on ilmoitettu viisi ponia mukaan. Pojat Lenni ja Reetu lauantaille. Lissu, Reino ja Minni (+Netta) sunnuntaille. Jätkätkin on viettäneet koko kesän pellossa. No onneksi keväällä treenattiin kuolainten käyttöä ja esiintymistä. Mitään mätsäreitä ei olla saatu alle. Lenniä ei ole ikinä edes pesty...Mielenkiinnolla odotan sitä vaahtopainia 2-vuotiaan ponin kanssa.

Tällä viikolla on vielä ohjelmassa kisojen ja valkkujen lisäksi Lissun (ja Tarmon morsiamen) ultrat. Ekun morsmaikku pitäisi palauttaa Jämsään ylihuomenna. Ensi viikolla on vielä ennen poninäyttelyä tallin oman "täti"väen K-18 valmennusleiri. Ei siis ehdi tylsistyä ainakaan. Vähän helpottaa Roopen kotiin paluu tossa kuun vaihteessa. Tänään ponipoika oli taas kuin ihmisen mieli. Ja tallikin on edelleen pesemättä ja kohta on kesä ohi...Nyt vaan itseä niskasta kiinni, että kaikki tulee tehtyä ajallaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti