perjantai 12. heinäkuuta 2013

112. Vähän sitä sun tätä...

Taas on viikko menty sellaista vauhtia, ettei meinaa itsekään enää perässä pysyä. Hommaa ei helpota lainkaan totaalinen motivaation puute. Ei jaksasi tehdä mitään. Tallin sisätilat ja satulahuone odottelee edelleen siivoojaansa ja vissiin ratsastaakin pitäis (muitakin kuin Roopea ja Glowta). Nyt on sentään taas tunnit aloitettu lomailun jälkeen ja kyllä meidän porukka on ihanan aktiivista. Porukkaa saa usein kolmeen-neljään tuntiin viikossa ulkopuolisten valmentajien lisäksi.

Olen saanut myös tehtyä jo aika monta kohtaa mun to-do-listalta tehtyä. Vielä Minnin ylläpitosopparin teko ja kotisivujen päivitys odottelis tekijäänsä. Mutta olen siis kuitenkin jo varannut majoituksen breedersiä varten ja ilmoittanut ponit sinne. Tosin Minniä en saanut vielä ilmoitettua, koska sen vuosimaksu ei ollut vielä päivittynyt kipaan. Myös karsinat olen niille varannut. Vielä pitäisi toi maksupuoli hoitaa...Kovasti reissua on jo suunniteltu ja innolla odotetaan. Mutta kyllä se paniikki vielä iskee, kun tajuaa, että aikaa on niin vähän jäljellä eikä mikään sitten sujukaan. Nyt pitäisi alkaa ihan kunnolla treenata kisaa varten. Vissiin pitäisi koitta myös hypätä Rosella pitkästä aikaa. Viime kerrasta on kaksi kuukautta (melkein). Koulupiipertäjät tarttis kipeästi ratoja vielä alle, mut koulukisoja on niin paljon vähemmän :( NO huomenna haetaan sitten esteratoja alla koulun sijaan ;)

Keskiviikkona oli jälleen Krissen kouluvalkku. Olin nyt ekaa kertaa mukana Glown kanssa ja tamma sai paljon kehuja. Ja olihan se hieno! Yllättävän tasaisesti ja rennosti liikkui, etenikin hyvin. Vähän oikea laukka oli nelitahtista ja käynti passimaista, mutta muuten tamma yllätti positiivisesti. Ei tehty mitään temppuja, vaan ihan perustyöskentelyä ympyröillä, tahtia, suoruutta ja eteenpäin pyrkimystä. Glow on kyllä alkanut käyttää itseään aika lailla paremmin. Ennen valkkua katsoin, että se oli saanut jonkun haavan toiseen takajalkaan ja se oli vähän turvoksissa. Liikkui kuitenkin ok ja turvotuskin laski hyvin. Tein kuitenkin yöksi sille impparikääreen. Pientä askartelua se kyllä vaati, että sain kääreen pysymään jalassa tarhassa. Haava on niin ylhäällä, että kääryle valuu tosi helposti "nilkkaan".

Astutusasioita on hoidettu sekä käytännössä, että paperilla. Hevosjalostusliitosta tilasin Tarmolle astutuskirjanpidon. Vasta silloin tuntui konkretisoituvan, että mä oon oriinpitäjä. Vähän sama kuin aikanaan Snuttenia maahan tuodessa. Mä olin maahantuoja. Asioita, joita hoitavat vain hyvin pitkän linjan ammattilaiset ja aikuiset! Jotenkin sitä mieltää itsensä edelleen ponitytöksi näin kolmen lapsenkin jälkeen...Lissu astutettiin tähän kiimaan kolmesti ja tänään se vietiin sitten Reinon kanssa Pettilään laitumelle ultraa odottelemaan. Eilen puolestaan käytiin hakemassa Kangasalalta Ekun morsian, joka ei ollut tiinehtynyt vieläkään. Kaikki muut ovatkin menneet hienosti, mutta tämän yhden tamman kanssa nyt takkuaa. Sekin päästiin jo tänään heti astuttamaan uusiksi. Toivottavasti nyt tärppäisi. Kyllä sitä vähän mietti, että mihin on tullut lähdettyä mukaan, kun päästiin kotiin tamman kanssa puoli yksi yöllä...Mutta mukava on tamma ja kaikkemme tehdään, että varsuli tulisi ensi kesänä.
Onnelliset laiduntajat
Meidän Peppi oli Lillin kanssa kaksi päivää ratsastusleirillä Paimiossa Ratsutalli Astorissa. Kivaa oli ollut ja heti olisi pitänyt päästä uusiksi. Ehkä ensi vuonna sitten taas. Peppi on vähän hankala näiden leirien suhteen. Hän on vielä sen verran pieni, että yöksi jääminen voi olla ongelma, varsinkin kun ei mene leirille kenenkään kaverin kanssa. Toisaalta nämä pikkulasten päiväleirit ovat tasoltaan sellaisia, että Peppi ei niillä juuri uusia asioita opi. Tietenkin jo pelkästään eri ponien ratsastus kehittää, mutta saisihan tunneista enemmän irti, jos muut eivät olisi talutettavia. Ensi vuonna on varmaan jo helpompi, kun useilla leireillä alaikäraja menee koululaisuudessa.

Tänään illalla oli vielä Anun estetreenit kotona. Pepillä ja Lillillä oli selvästi leiriväsymystä, kun keskittyminen oli ihan kateissa. Hyvin tyttö taas uskalsi ylittää myös okserit. Huomenna sitten kisoihin taas kokeilemaan. Itse olin menossa Glown kanssa hyppäämään. Jalka turvotti edelleen vähän, mutta ajattelin mennä kokeilemaan ja viimeksikin liikutus laski tuvotusta. Vasen kierros meni hienosti ja Glow sai valtavasti kehuja. Tehtiin suoristus- ja taivutusharjoituksia puomeilla ja poni toimi kuin junan vessa! Anukin kehui, että Glowsta on tullut hänen suosikkioppilas, vaikka se oli ekalla kerralla inhokki. Raukalla kun ei ollut mitään käsitystä hyppäämisestä alkuun eikä askellajitkaan oikein toimineet. Nyt esteharjoitukset on selvästi tuoneet voimaa lisää, joten askellajit on parantuneet valtavasti. Varsinkin laukka. Oikeaan kieerokseen kun alettiin ravata, niin poni ei ollut yhtään niin tasainen edstä taivutuksissa ja tahdittikin. Jätettiin tunti siis kesken ja lähdettiin vielä maastoon kävelemään. Jää sitten Glown osalta huomiset kisatkin taas väliin :( Laitoin vielä kääryleen jalkaan, kun olin kylmännyt ensin kaikki kintut Finntackin kylmäsuojilla. Toivottavasti se jalka nyt paranee nopsaan, että päästään taas kunnolla kiinni treeniin.

Kaiken tämän lisäksi sain aikaiseksi viedä mun nahkasaappaat suutarille vetoketjujen vaihtoon. Ne kun hajosivat lopullisesti viikonlopun kisoissa. Mutta nyt on sitten niin hyvät ketjut tilalla, että pitäis vähän paremmin kestää. Ja mikä parasta, suutari (Euromarketin yhteydessä) oli puunannut mun saappaat ihan viimesen päälle! Kyllä kelpas kävellä yksin siellä maastossa ;) Saappat kiilsi niin, et metsän eläimetkin häikäistyivät. Nyt ne on sopivan pölyiset kisoihin huomiseksi. Menen siis Rosella 80 ja 90 cm seuraesteillä Teerisalossa.
Sissillä oli jo ikävä Reinoa
Melkein unohtui kertoa, että Roopen kanssa harjoiteltiin yksi ilta puomeja. Kyllä voikin pari puomia olla pelottavia (varsinkin ponista, jota on irtohypytetty). Useamman ohituksen, pakituksen ja kiemurtelun jälkeen päästiin kahden puomikasan yli sekä ravissa, että laukassa. Hieno Poni! Tänään se ei sitten ollutkaan ihan yhtä hieno...Roope ottaa aika kovasti kierroksia muista hevosista ja tänään Ekku oli extra-ärsyttävä. Sille piti sitten jäädä haastamaan riitaa kesken ratsastuksen. Huudettiin, keulittiin, myöryttiin ja loikittiin pariin otteeseen siinä kentän kulmassa. Eikä eteenpäin voi lähteä millään...Tarpeeksi monen toiston jälkeen malttoi pysyä nahoissaa myös "Ekun kulmassa", mutta molemmat oltiin aika loppu siinä vaiheessa. Muuten poni osaa likkua jo varsin kivasti ja sen ratsastuksesta voisi päästä nauttimaakin, jos ei pitäisi koko ajan olla skarppina, että kelle se nyt alkaa haastaa riitaa/heilastella...Tähän mennessä on sentään jalat pysyneet maassa, mutta nyt keuli pari kolme kertaa ihan kunnolla. Onneksi ei kaatunut kuitenkaan...Huomenna painitaan sitten heti uusiksi (tai siis tänään)...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti