356. Projekti: Noppa

Noppa on iso (mun mielestä valtava, omistajan mielestä pieni) FWB-tamma Pin Rock's Black Velvetistä. Se on ehtinyt jo 5-vuotiaaksi kasvattaja-omistajan pihatossa. Pari kesää sitä on yritetty saada tiineeksi ilman tuloksia, joten nyt tamma siirtyy pikkuhiljaa ratsujen maailmaan. Parit näyttelyt se on varsana käynyt ja muuten saanut aika lailla olla. Herkkää tammaa on järkytetty tuomalla se pois tutusta laumasta tänne vieraiden ihmisten ja hevosten keskelle kuukausi sitten. Olen todella otettu saamastani luottamuksenosoituksesta ja mahdollisuudesta päästä hiomaan tällaista raakaa timanttia. Vaikka sisäänratsastuksia on tässä muutaman vuoden aikana tehty noin 30, niin puoliverisiä on ollut vain yksi. Muutama jo sisäänratsastettu on ollut, mutta on se aina eri lähteä ihan nollasta liikkeelle. Näin laadukasta hevosta en ole vielä aikaisemmin päässyt työstämään.

Alkuun Noppa oli erittäin läheisriippuvainen Venlasta ja juokseminen tarhassa alkoi heti, kun Venlan otti pois. Sissi oli ihan huono kaveri. Kerran se jopa hyppäsi aidan yli perään, kun piti maastoon lähteä. Sen taluttaminen oli lähempänä leijan lennättämistä ja kaikki ympärillä pelotti. Taluttaja ei juuri ansainnut huomiota, vaan mörön hyökätessä oli ihan ok tulla syliin turvaan. Tallissa harjattavana olo oli verrattavaissa kidutukseen. Hevonen oli heti hiestä märkä ja lattiat (ja seinät) oli vuorattu hätäkakeilla. Kaikki oli vaan niin pelottavaa. Tosi kiltti hevonen se on, mutta hetki meni ennen kuin hän tajusi selviävänsä hengissä.

Aloitin työskentelyn niin, että suitsinkin sen tarhassa ja menin vain taluttelemaan sitä kentälle liinan päässä. Kenttä on näköyhteyden päässä tarhaan ja onhan siinä muitakin ympärillä, joten yksin ei tarvinnut olla. Ensin vain pyysin huomiota itselleni pysähdyksillä ja peruutuksilla. Yli ei saa tulla. Pari kertaa ihan näin. Kun kuulo alkoi vähän pelata ja keskittyminen vaihtua ympäristöstä liinan toiseen päähän, päästiin työstämään etuosan ja takaosan väistämistä. Lavalla ei jyrätä syliin ja takajalat voi väistää ristiin. Tosi nopeaan se alkoi oppia näitä ja päästiin pikkuhiljaa harjoittelemaan juoksutusta. Nyt on päässyt todella hyödyntämään Warvick McLeanin viime talven klinikan antia. Hyvin järjestelmällisesti olen pyrkinyt viemään asiat rauhassa loppuun asti. Paikallaan seisominen oli todella vaikeaa alkuun, samoin pään laskeminen.

Kun kentällä alkoi olla jonkinlainen kontrolli mukana lisättiin harjoituksiin tallissa olo. Ensin ihan hetki käytävällä harjauksessa. Kärsivällisesti palautin tamman aina takaisin siihen missä piti seistä jokaisen askeleen jälkeen. Alkuun se oli niin jännittynyt, että jokainen askel oli syöksähdys ja kaikki tallin ulkopuolella tapahtuva liikehdintä oli järkyttävää. Muutaman päivän harjoittelulla tamma ymmärsi mitä siltä halutaan ja se rauhoittui täysin. Nyt se seisoo käytävällä ihan rentona paikallaan pää alhaalla. Lapsetkin kysyi kerran, että onko se rauhoitettu. Enää ei haittaa, vaikka tallissa tai ulkona liikkuu muitakin. Se saattaa hetkeksi nostaa pään ja vähän jännittyä, mutta rentoutuu nopeasti ja jalat pysyy paikoillaan.

Satulointi ei ole aiheuttanut missään vaiheessa jännitystä. Jännittymistä ei tullut edes enasimmäistä kertaa juoksuttaessa jalustimet alhaalla. Ennemmin se on herkkä kaikelle ympäristössä tapahtuvalle, mutta kenttä alkaa jo olla sen mielestä turvallinen paikka. Arvelin, että itse ratsastus ei tule olemaan ongelma, kunhan se rentoutuu ylipäätään tekemiseen ja alkaa luottaa. Kyllä se tuntui mahtavalta, kun tamma kulki taluttaen pää alhaalla ympäri kenttää. Reippaasti ja rennosti. Kentällä harjoiteltiin myös jakkaran vieressä seisomista ja paikallaan pysymistä, kun ylhäältä rapsutellaan ja nojaillaan selkään.

Tällä viikolla ollaan päästy aloittamaan harjoitukset ratsastajan kanssa. Ensimmäisellä kerralla selässä käytiin tallissa käytävällä, jossa se on oppinut rentoutumaan ja seisomaan paikallaan. Itse olin maassa narun päässä ja Anni hoiti selässä roikkumisen. Koko ajan tamma pysyiihan rentona eikä ilmekään värähtänyt, kun jakkaralta hypättiin roikkumaan paljaaseen selkään. Samat roikkumiset ja hyppelyt tehtiin molemmilta puolilta. Hevosen ollessa tyyni koko ajan, Anni nousi selkään istumaan ja rapsutteli ja silitteli sieltä kaikkialle mihin ylettyi. Muutama askelkin siinä tuli edes takaisin ilman jännitystä. Käytän myös herkkuja näissä tilanteissa. Ratsastajan selässä oleminen on kivaa ja silloin saa nameja. Parin päivän päästä tehtiin samat harjoitukset kentällä satulan kanssa. Koska hevonen oli edelleen täysin rento, käveltiin muutama kierros ratsastajan kanssa taluttaen.

Eilen sitten nousin jo itse selkään ilman avustajaa. Hienosti sujui paikallaan seisominen selkäännousussa. Aloitettiin harjoittelemalla liikkeelle lähtöä. Maiskutus ja jalkojen pieni naputtelu kylkiin kunnes se liikahti eteen. Heti apu pois päältä ja paljon kehuja. Kolmannella toistolla se jo tajusi lähteä yhdestä avusta eteen. Pysähdys äänellä ja kevyellä ohjalla. Olen nyt muutamalle vähän herkemmälle hevoselle opettanut pysähdyksenä juuri äänellä ja heti palkinnut namilla, kun se on pysähtynyt. Heti hevosen jännittyessä sen saa pysähtymään ja kiinnittämään huomion takaisin ratsastajaan, pois sieltä pelottavasta, joka aiheutti jännitystä. Hienosti ollaan nyt päästy alkuun, kun hevonen on huomannut, ettei kaikkeen ympärillä tapahtuvaan tarvitse reagoida niin vahvasti. Ensi viikolla tulee pieni sulattelutauko oman kouluviikon takia, mutta se on vain hyväksi. Tästä tulee vielä kiva ratsu.