maanantai 7. lokakuuta 2013

150. SIsäänratsastusta

Tänään meillä kävi taas yksi tämän syksyn projekteista. Kyseessä on siis pieni 3-vuotias pv-tamma. Se on varsin miellyttävä luonne, säpäkkä ja herkkä, mutta malttaa mielensä tositilanteessa hienosti. Kehuille tamma on hyvin perso ja niiden avulla onkin ollut helppo edetä. Työstäminen on ollut melko hidasta, kun hevonen asuu kotonaan ja treffejä on 1-2 krt viikossa. Toisaalta eipä meillä ole mikään kiire ja edistystä tapahtuu joka kerta. Eikä meille edes mahtuisikaan kotipihaan yhtään hevosta lisää. Samalla tamma saa treeniä matkustamiseen ja vieraisiin paikkoihin.

Alkutilanne oli paljon käsitelty, ohjasajettu, juoksutettu, irtohypytetty ja hyvin käyttäytyvä varsa. Selkään oli nojailtu, mutta kukaan ei ollut vielä siellä käynyt. Ensimmäisellä kerralla valittiin lähinnä sopivinta satulaa. Lisäksi juoksutettiin vähän liinassa ja tarkkailin sen reaktioita, kuuliaisuutta yms. Ihan vieraan hevosen selkään en lähde heti edes yrittämään, vaan ensin vähän tarkkailen sen käytöstä ja luonnetta tilanteessa. Varsin iloista rodeosarjaa sieltä tulikin heti ympyrälle päästyään. Niin kauan juoksutettiin, että siirtymiset sujuu ilman sen suurempaa draamaa. Jalustimet pidän yleensä alhaalla, jotta hevonen tottuu kyljissä heiluviin asioihin. Yleensä teen myös hieman väistättämisharjoituksia ja pysähdyksiä, jotta hevonen on hyvin kuulolla ja keskittyy siihen mitä tehdään. Jos se keskittyy vain ympäristöön, saattaa kyytiin kiipeävä ihminen ollakin järkytys.

Etenen näiden herkempien kanssa etenen hyvin hitaasti aste kerrallaan, paljon toistoja ja paljon kehuja. Aloitan nostamalla jalkaa jalustimeen. Hevosen pitää seistä paikallaan, vaikka itse hyppisin siinä (kuten siis selkäännoustessa). Jos hevonen lähtee liikkeelle, pyrin loikkimaan mukana, kunnes se pysähtyy. Jalka pois jalustimesta ja paljon kehuja. Ajatuksena siis paine ja sen poisto oikeaan aikaan. Toivottu käytös on paikallaan seisominen, joten siitä palkitaan paineen poistolla, tässä tapauksessa siis lakataan roikkumasta jalustimessa. Samaan tapaan etenen aina aste kerrallaan pidemmälle, kunnes hevonen seisoo rentona paikallaan molemmilta puolilta hyppiessä ja selkään kiivetessä. Toisilla kestää kauemmin ja toiset tajuaa nopeammin. Ennen varsinasita selkäännousua roikun jalustimessa ylhäällä, "puoliksi selässä" hevosen päällä, mutta vain toisella kyljellä molemmilta puolilta. Paikalla ollessa taputtelen kyljet, kaulan, takaosan, kaikki läpi. Sen sujuessa rennosti otetaan käyntiä pätkissä molemmilla kyljillä roikkuen. Toistoja tehdään monta ja aina välissä palkitaan hevosta paineen poistolla ja kehuilla. Avustajaa pidän koko ajan mukana ja mieluiten tietysti sellaista, joka on tehnyt näitä mun kanssa aiemminkin. Oma olo on luottavaisempi, kun tietää, että avustaja on tilanteen tasalla. Totutuksella pyrin siihen, että hevosta ei säikytetä, vaan räjähdysalttiita tilanteita pyritään välttämään.

Liikkeessä mukan roikkumisen jälkeen noustaan selkään asti. Siinäkin ensin vain istutaan seisovan hevosen selässä, tullaan alas ja kehutaan. Uudestaan kyytiin jne. kunnes hevonen on ihan rento, sen jälkeen lisätään käyntiaskelia. Tänään oltiin jo tämän projektitamman kanssa niin pitkällä, että kerran roikuin käynnissä muutaman askeleen molemmilta puolin. Sitten nousin selkään ja käveltiin ympyrällä avustajan taluttaessa. Pikkuhiljaa harjoitellaan ohjausta, pysähdyksiä ym. Ja edelleen tietty kehutaan paljon joka välissä. Tamma oli todella rento liikkeessäkin. Tähän asti selkä on ollut aika piukeena ja "häntä koipien välissä", mutta nyt uskalsi kävellä alusta asti ihan rennosti. Tällä kertaa kokeiltiin ekaa kertaa raviakin. Muutama askel, seis, alas selästä ja paljon kehuja. Tämä riitti tälle päivälle ja ensi kerralla taas enemmän. Joka kerta edetään tilanteen vaatimalla tavalla ja hevosen jännitystason mukaan, tarpeen vaatiessa palataan askelta taaemmas. Ja toistoja tehdään sen verran paljon, että kaikki ehtii "kyllästyä" jo vaiheeseen.

Omilla varsoilla eteneminen on usein nopeampaa, kun niitä on itse käsitellyt  alusta asti ja ollaan heti samalla aaltopituudella. Alkuopetusta on tehty jo pidemmän aikaa, harjailtu jakkaralta, nostettu lapsia käytävällä selkään tms. Varsinainen selkäännousu ei olekaan enää niin iso juttu. Ohjaus ja ääniavutkin toimii jo ohjasajon ansiosta. Hyvällä pohjatyöllä kaikki on helpompaa ja tekemätöntä on helpompi lähteä rakentamaan kuin hevosta, jolle on jo tullut huonoja kokemuksia. Johdomukaisesti ja rauhallisesti etenemällä pääsee mielestäni parhaisiin tuloksiin, se aika käytetään, joka tarvitaan. Ei kiirehditä ja hosuta. Nyt Lennin lähdön myötä omia sisääratsatettavia ei olekaan vielä pitkään aikaan. Onneksi on näitä projekteja, joiden kanssa tuntuma hommaan säilyy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti