torstai 23. toukokuuta 2013

92. Estevalkku ja suupielet korviin :)

Tänään oltiin Anisissa hyppämässä Annan valkussa. Ekassa ryhmässä menin Sissillä. Ensin verkattiin ympyrällä ravissa ja laukassa ihan maapuomeilla rentoutta ja pehmeyttä hakien. Sissi oli parempi kuin yleensä puomeilla. Ehkä se on tajunut, että niiden päälle EI ole tarkoitus astua... Sitten hypättiin muutamia linjoja tulevalta radalta. Sissi oli turhankin innokas ja kiisi tukka putkella pitkin Anisten valtavaa kenttää. Välillä joutui ihan tosissaan jarruttelemaan sen menoa.Linjojen jälkeen katsoin kauhuissani, kuinka jo esteen kokoisia esteitä vielä nostettiin..."neljä reikää ylös kaikkia" Ne esteet oli jo mun silmään valtavia! Ja alla oli kuitenkin 140 cm poni. Lähtöjärjestyksessä olin viimeisenä isojen hevosten joukossa, joten ajattelin, että kyllä Anna ne meille sitten laskee. Ei laskenut... Meidän vuoro tuli ja esteet oli edelleen valtavia. Mutta Sissin into ja itseluottamus valoi uskoa kuskiinkin eikä itse radalla enää hirvittänytkään.

Ensin oli ihan perusokseri. Siitä päädyn kautta pystylle ja seitsemän laukkaa vesimatolle. Tiukka vasen ja toinen suhteutettu, Okseri-7 laukkaa ja sateenkaaripysty. Siitä päädyn kautta toiselle pitkälle sivulle, jossa myöskin suhteutettu: pysty-5 laukkaa ja portti-okseri. Siitä taas tiukka vasen ja punainen portti, josta loivalla kaarelle pystylle. Sitten sarja yhden laukan välillä, taas tiukka vasen ja kärrynpyörä-pysty, josta kaareva tie trippelille. Eka rundi oli varsin vauhdikas. Yllättävän hyviä paikkoja tuli kuitenkin. Sarjalle tuli tuttu kielto b-osalle, mutta se taisi tulla jo linjoja tehdessä. Itse kun muistaisi olla pystyssä esteelle tultaessa eikä rojahtaisi kaulalle, kun askel ei sovi. Pysyisi puomitkin paremmin ylhäällä. Toisella kierroksella rataa vähän madallettiin, jotta isoja hyppyjä ei tule kokemattomalle ponille liikaa. Vaikka kaikki ei mennyt nappiin ja ponin vauhti oli aikamoinen ongelma, niin hyvä mieli jäi. Me oltiin selvitty ainoana ponina isojen hevosten joukossa 110 cm radalla hengissä. Näin isoa olen vissiin hypännyt Lissulla joskus 200-luvun alussa...Voittaja-olo ;)

Toisen tunnin menin Minnillä. Sen kohdalla tehtävät oli edelleen helppoja, mutta haluttiin rauhassa tutustua uuteen paikkaan ja erikoisempiin esteisiin. Vesimatolle jouduttiin käymään melkoinen keskustelu. Lopulta kun matto oli taitettu kahtia ja puomit poissa, poni uskaltautui siitä yli. Sen jälkeen sekin ylitettiin sujuvasti. Linjat meni sujuvasti. Jopa sarja mentiin kyselemättä. Lopulta radalla poni tuntui olevan kuin kotonaan. Se eteni korvat pystyssä omalla moottorilla ja hyppäsi kaiken mitään kyselemättä! Kyllä tuli niin onnistunut olo. Tamma oikein imi esteelle ja tunne oli pätkittäin hyvin samanlainen kuin aikanaan emänsä kyydissä. Toivottavasti harjoitukset jatkuu positiivisina ja Minnikin pääsee todistamaan olevansa emänsä tytär!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti