maanantai 24. elokuuta 2015

353. Ponibreeders

Sunnuntaina oli Ponibreedersin ratkaisupäivä. Kaikki oli vielä mahdollista, koska erot oli pieniä. Tarmolla yksi pudotus ja muut nollilla. Ponit oli vuorossa taas aamusta ensimmäisinä, kello yhdeksän. Nyt ehdittiin rauhassa kävellä rata ja miettiä mahdollinen uusintakin. Verkassakin meillä oli hyvin aikaa. Tarmo oli paljon parempi, paremmin avuilla ja terävämpi. Verkkahypyt oli tosi hyviä ja ilmavia.


Ratakin alkoi lupaavammin, mutta tie kolmoselta neloselle oli hankalampi. Tarmo tuli neloselle lapa ulkona, jolloin siitä tuli puomi. Kyllä ärsytti! Varsinkin, kun yhtään puhdasta rataa ei ollut tullut siihen mennessä (eikä tullut lainkaan). Sen jälkeen poni skarppasi vielä lisää ja loppurata oli oikein hyvä. Luokkasijoitus Tarmolla oli jaettu ykkönen. Viidestä lähtijästä joukossa oli yksi hylky, kaksi 4 vp rataa ja kaksi 8 vp rataa. Kokonaiskisassa virheitä oli kahdeksan. Voittaja oli selvillä, WPB t Vinhatuulen Angelina 0-4 tuloksella. Sijoista 2-4 järjestettiin uusinta. Siinä Tarmo liukastui kaarteessa ennen sarjaa ja se kostautui sarjan b-osalla, josta tuli puomi. Toiseksi sijoittunut Klockas Junost hyppäsi uusinnan puhtaasti ja aikakin oli Tarmoa nopeampi. Tarmo oli sijalla kolme neljällä virheellä. Kolmas uusija, Tarmon veli Aramara Ramses, sai myös neljä virhettä, mutta oli vähän hitaampi.


Rata ei ollut mitenkään erityisen hankala eikä korkeuskaan ollut tapissa. Kaikki mahdollisuudet olisi ollut pärjätä, mutta nyt ei vaan mennyt riittävän hyvin. Koska lähtijöitä oli vain viisi, kaksi sai rahapalkinnon. Olisi se 1700 ja rapiat ollut ihan kiva lisä. Kakkosestakin olisi tullut jotain 900€. Mutta hyvin Tarmo edusti ja oli kiltisti. Toivotaan, että sen suurimmat tavoitteet ja saavutukset ovat vielä edessä päin. Breeders on kuitenkin hyvä välietappi ja ainoa ponikisa, jossa on oikeasti tavoittelemisen arvoiset palkinnot. Siltikään meiltä ei lähdetä kisaan otsa rypyssä. Kaikki varsat ilmoitetaan mukaan ja kaikki kotona olleet ovat kisaan osallistuneet. Ja myydyistäkin suurin osa on kisaan osallistunut. Minni oli ensimmäinen, joka ei ollut mukana enää 6-vuotiaana. Nyt Lenni (Exellence) ja Kake (Flannacán) ovat pudonneet listoilta.

Kisaan on tulossa sääntöjen päivityksiä ja toivotaan, että myös ponit olisivat jatkossakin osana Nuorten Hevosten Festivaalia. Suomalainen ponikasvatus kaipaa lisää arvostusta ja näkyvyyttä. Kisa kaipaa lisää osallistujia ja positiivista nostetta. Kannamme kortemme kekoon edelleen ilmoittamalla kaikki varsat mukaan ja sitten vain toivotaan, että mahdolliset myydyt kasvatit pääsisivät mukaan kisaan asti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti