maanantai 27. heinäkuuta 2015

344. Vermon Poninäyttely 2015; lauantai

Vuoden kiireisin viikonloppu vedetty hengissä läpi. Mulla oli tässä luonnoksena postausta valmisteluista, mutta enpä sitten ehtinyt sitä koskaan tehdä valmiiksi. Ehkä jossain välissä saan tehtyä näyttelyvalmisteluja koskevan postauksen, niin näyttelyn järjestäjän kuin ponin omistajankin näkökulmasta. Tämä oli nyt tällä erää viimeinen kerta, kun toimin Connemarayhdistyksen edustajana Poninäyttely-työryhmässä.

Meiltä näyttelyyn oli ilmoitettu kaikki muut connemarat paitsi Tarmo. Lisäksi Possu osallistui ratsastusluokkaan. Lauantaina matkassa olivat Reino ja Possu. Silloin näyttelyn ohjelmassa on käyttöluokat, ratsastusluokat ja nuoret  (1-3-v.) ponit. Reino matkusti meiltä yhdessä yhden 3-vuotiaan ratsutettavan/astutettavan kanssa Vermoon. Ne ehtivät kehittää mukavan kaveririippuvuuden laiduntaessaan pari viikkoa samassa porukassa. Possu tuli paikalle yhden meidän yksärin kanssa, joka osallistui myös ratsastusluokkaan. Reino pestiin vasta paikan päällä, koska meidän piti olla paikalla heti näyttelyn alkaessa ja sen esiintymisvuoro oli vasta vähän ennen yhtä Hippoksen kehässä. Pepin ja Possun ratsastusluokka oli myös ennen Reinon vuoroa.

Possun ratsastusluokka meni hienosti. Ryhmässä laukkaaminen jännitti Peppiä kovasti, mutta kun hän lopulta uskalsi antaa ponin laukata, se meni varsin mallikkaasti. Possu näytti tosi hyvältä, kun pyrki itse eteen ja Peppi joutui hieman pitämään vastaan, ettei edellä oleva shettis jäisi jalkoihin. Ravissa Possu oli vähän tahmeampi. Yksilöohjelmaa odotellessa Possu ehti nukahtaa täysin ja yksilöohjelmaan suorittaessa varsinaista heräämistä ei kyllä tapahtunut. Se oli vähän löysä ja meni pitkänä, mutta pääasia, että Peppi oli tyytyväinen. Mitään suurempaa menestystä ei siis tullut.



Reinolla oli ensimmäisenä vuorossa mittaus Hippoksen kehää varten. Korkeutta pikkumiehellä oli 145 cm edestä ja takaa. Reino oli koko ajan tosi levoton, kun kaveri oli muualla. Esitin myös Reetun (Ohana Frederico), joten se oli kyllä seurana, mutta ei oikein kelvannut Reinolle. Reetu oli edestä 145, 5cm ja takaa 145 cm. Vaikka pojat on lähes samankokoisia, ne on malliltaan niin erilaisia. Reino on lyhyt runkoinen ja pitkä jalkainen, kun taas Reetulla on matalammat jalat, syvempi ja pidempi runko. Reetu oli niin kiltisti ja fiksusti Reinoon verrattuna. Oikein hävetti roikkua Reinon narun päässä, kun se ei ollut paikallaan hetkeäkään.

Hippoksen kehästä Reino sai vahvan II-palkinnon. Pisteet oli kutakuinkin tyyppi 8, pää ja kaula 8, ylälinja 8, takaosa 7,5, käynti 8,5, ravi 8 ja yleisvaikutelma 8. Muutamat pisteet rivistä uupuu, kun en niitä muista, mutta eiköhän ne tule jossain välissä Heppaan. Reetukin sai hyvän II-palkinnon. Tyyppi oli 8, pää ja kaula 9, ylälinja 8, käynti 8, ravi 7,5 ja yleisvaikutelma 8. Molemmat saivat siis oikein hyvät pisteet, mutta olisihan se ykköspalkinto ollut hirmu kiva... Kumpikin on kuitenkin siihen yltänyt 1-vuotiaana. Tuomareina olivat Tuula Pyöriä ja Anna Pajanen.

Rotukehään meinasi tulla kiire, mutta ehdittiin kuitenkin, kun suoraan Hippoksen kehästä sinne juostiin. Reino ja Reetu olivat samassa luokassa, koska muita samanikäisiä poikia ei näyttelyssä ollut mukana. Outi oli siis nakitettu tuhman Reinon narun päähän ja mulla oli kiltti ja leppoisa Reetu. Reino esiintyi edukseen ja tuomari Madeleine Beckman tykkäsi siitä kovasti. Reetu taas oli vähän jo väsäyneen oloinen. Reino voitti luokan ja oli päivän ainoa I-palkinnon saanut connemara! Reetu sai II-palkinnon ollen siis toinen. Reinon kanssa jäätiin siis odottelemaan jännityksellä parhaan nuoren valintaa. Siinä kehässä meitä vastassa oli 1-vuotias orivarsa, 1-vuotias tammavarsa sekä 3-vuotias tamma, jotka kaikki taisivat saada Hippokselta I-palkinnon. Yllätykseksi Reino valittiin kuitenkin Rodun parhaaksi nuoreksi. Tuomari arvosti kovasti sen liikkumista. Jo toisen kerran siis päästään oman kasvatin kanssa Parhaan FIN-nuoren loppukehään. Rosehan sen voitti 3-vuotiaana, mutta on se ihan eri kiertää siellä oman kasvatin kanssa.

Reinon arvostelu: God rastyp, utmärkt bruksmodell. Rastypiskt huvud. Välformat hals, bra djup, välformat kors. Välbenad från sidan. Fransysk och markvid fram. Mycket goda rörelser: naturlig, taktfast, vägvinnande skritt. Välbalanserad aktiv trav.

Reetu rotukehässä
Reino ja reserve nuori Bluewilds Daireann
Reino loppukehässä
Reinolle siis kiertopalkintoa, pyttyä, rusettia ja loimea. Saan myös uudelleen jäsenyyden Hevosenomistajien keskusliittoon vuodeksi. Erittäin kiva, koska tykkään heidän jäsenlehdestään todella paljon. Hieno päivä! Vaikka pitkä ja raskas, niin hieno. Kotona odotti vielä Rosen ja Hillan pesu, toisen traikun haku ja autojen pakkaamiset. Voiton takia Reino joutui reissuun siis myös sunnuntaina.

Mukana näyttelyssä oli myös yksi Ekun poika, 1-vuotias Zitherbay Leaid O'Hara. Kyllä siinä oli vahvasti isänsä näköä. Hieno poika, mielenkiinnolla odotellaan miltä varsa näyttää, kun kroppa täyttyy.


Kaikki muut, paitsi Possun kuvat, on ottanut Satu Pitkänen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti